Täytyy vain pikkuhiljaa alkaa myöntää tappioni sen suhteen, että pystyisin pitämään sydämeni tiukasti itselläni. Ei siitä ole riistetty ehkä kuin pienin pieni pala, mutta, pala se on sekin. :) No jaa. Mä luotan, että se palanen on aika hyvässä turvassa siellä, minne se juuri tällä hetkellä matkustaa...

Mä tiedän, että tänään on maanantai, mutta silti mä jotenkin ajattelen tätä viikonloppuna, meinaa mun viikonlopun päätymisenä. Huomenna alkaa todellinen arki, ihan yksin. Vaikkakin, nyt se on helpompi kestää. :) Huomista en ehkä kuitenkaan haluaisi kohdata. Joudun selittelemään P:lle ja V:lle luultavsti AIKA PALJON, ja mä tiedän, ettei ne  varmaankaan hyväksy puoliakaan siitä, mitä mä olen oikein tehnyt. Mutta, vaikka V:n ja P:n mielipiteet jonkin verran minuun vaikuttavatkin ja kiinostavat, mä tiedän sen, etten tällä hetkellä kadu mitään. En yhtään mitään. Ja, koska mä en kadu, niin ei mulla ole mitään hävetävääkään...Vihaan vain sitä, että joudun luultavasti selittelemään koko juttua ja sitä, että miksen ole kertonut. NO, mitäpä siitä kertomaan kun asiat liikkuivat eteenpäin kuin salama kirkaalla taivaalla, ettei oikein itsekään pysynyt kunnolla mukana. Nyt on onneksi jonkin verran aikaa päästä mukaan. Pohtia, mihin oikein on päänsä lyönyt.

Pääasia mulle tällä hetkellä on...Se, etten mä tunne enää olevani yksin. Mä tiedän, että musta voidaan välittää, ja että mä voin välittää itsekin. Ja ennen kaikkea, että mä voin tuntea olevani onnellinen. <3