Tuntuu kuin mulla olisi paljon asiaa, mutta lyödään vetoa, niin mä en saa melkein mitään ulos. Viime yönä mä sit nukuin. Kuin kuollut. Mulla ei ole minkäänlaista mielikuvaa nukahtamisesta. En mä kyl ihan täysin horroksessa ollut koko aikaa, koska mulla on sellainen mielikuva, että näin unta siitä että me sovittiin ystäväni kanssa. Olisikin ollut totta. Mut ei.

Mä haluisin uskaltaa mennä ja soittaa hänen ovikelloaan. Kysyä, et mikä hemmetti nyt oikein menee, että millä oikeudella se tekee mulle näin?! Mut en mä uskalla sit kuitenkaan. Kun en mä oikein uskalla edes laittaa kännykkää tuntemattomalle ja soittaa sillälailla. Mä pelkään kai sitä, että mulle löydään luuri samantien korvaan, kun se vain kuulee et kuka siel toisessa päässä on. Ja mä en halua kokea sitä.

Musta tuntuu, että mä olen viikonlopun aikana vuodatellut vain kyyneliä...Enkä pelkästään ystäväni takia, vaan myös R:n. Se takia, että on ollut tunteet vähän liian pinnassa ja tullut kaikkea mahdollista mieleen. Ja varsinkin kun sain eräältä kaveriltani hieman myöhäss olevan joululahjan (se oli ollut hukassa), sellaisen ison pinssin, jossa R hymyilee seiskaluokan kuvassaan. Voi sitä poikamaista viattomuutta. Huoh. Ja sitä kun on sitten verrannut tuoreempaan kuvaan, jonka kerran nappasin koulun tiedostoista, niin kyllä siinä on lähtenyt ajatus lentämään. Ja tullut itku silmään ja kipu sydämeen.

Luin kirjakaupassa olevsita horoskooppi korteista, että mitäpäs minulle sanotaan. Tämä jäi mieleen: Niinpä ravun rakkauselämään saattaa kuulua sydänsuruja tai yksipuolisia ihastumisia. Onko siis vain horoskooppini syytä, että en saanut R:ää tai minkäänlaista vastakaikua häneltä? Että jos olisin syntynyt kuukautta aiemmin tai myöhemmin, olisin nyt ehkä yhdessä hänen kanssaan..? Tuskinpa. Mä en vain sitten ole oikeanlainen, että R olisi kiinnostunut. Vaikka niitä katseita vaihdettiin useaan otteeseen.

Kohta pitää mennä töihin. Onneksi, vaikka pitäisikin lukea ensi viikon kokeisiin. Nyt kun on saanut nukuttuakin. Mutta töissä, (olen kaupan kassaneiti) on sunnuntaina aina sellainen vilinä, ettei jää mitään aikaa ajatella mitään ylimääräistä. Täytyy keskittyä vain siihen mitä tekee ja se on hyvä. Joten eiköhän lähetä.