Jotenkin tuntuu elämä hieman tyhjältä, kun ei ole tapaamista V:n kanssa odotettavissa. Mä yritin selvittää asiaa tarkemmin, että onko V tosiaan niin ehdoton...Ja on. :( Enkä mä saanut edes kovin selvää selitystäkään. Mä periaatteessa ymmärrän, että V loukkantui eräästä asiasta, mutta hän ei antanut mun nyt selittää. Jotenkin tuntuu kovin pahalta, että noin "pienen" asian takia sanotaan välit ihan poikki asti. Varsinkin, kun on aiemmin ollut kovin samankaltainen tilanne, mutta toisin päin, enkä mä siitä loukkaantunut. Mutta, kai ihmiset sitten on erilaisia...

Nyt loppuviikosta alkaa kuitenkin helpottaa..Ankeelta ajatus tuntuu vieläkin, mutta mä en ole niin murtunut kuin alkuviikosta. Silloin ei paljon tarvittu siihen, että jo itkin...Nyt mä vain odotan ensi viikkoa, ja sitä, että mä saan erään ihmisen tänne..Kuukausi tai itseasiassa ylikin, kun oon viimeks H:n lähellä ollut...Joka ilta ollaan kyllä jollain tapaa oltu yhteyksissä, mutta kyllä toi nelisen sadan kilsan välimatka hieman haittaa suhdetta...

Mutta kyllä se toimii...Kun molemmat on täysillä mukana.