Ja se on sitten taas yksi viikko pulkassa, ilman mitään suuria yllätyksiä tai onnistumisia...Paitsi olihan niitä onnistumisia yksi! :) Äikän lukupäiväkirjasta e+ (9+ pintaan). Kyllä siihen on sitten oltava ihan tyyväinen varsinkin, kun se mielestäni oli tehty hieman niin ja näin...

Huomenna olisi vapaapäivä, no vapaa ja vapaa, jos koko päivä menee koulu tehtävien kanssa, mutta vapaa noin ainakin periaatteessa. Ja sitten onkin jo sunnuntai ja töitä. Ja sen jälkeen alkaa taas uusi samanlainen tasapaksu kouluviikko. Tai olettaisin ainakin siitä muodotustuvan aivan samanlainen kuin tästäkin viikosta, eihän mulle koskaan mitään tapahdu. Ei ainakaan mitään hulvattoman hienoa ja kivaa. Tapahtuisikin, niin saisi ehkä tännekin jotain mielenkiintoista, tosin sillä edellytyksellä, että osaisi sitten kirjoittaa sen tänne hauskasti :).

Ihminen voi muuten olla ihan pirun tyhmä eläin. Ei opi virheistään sitten millään. Tai en ainakaan minä. Voihan olla että mussa on sattunut kokoamisvaiheessa joku sisäänrakennettu virhe. Ei toimi nimittäin tuo oppimispuoli kovin hyvin. Ei ainaskaan elämän opettamissa asioissa, koulujutut se vielä osaa sisäistää. Rajallisella kapasiteetillä tietenkin. Tai sitten se on se sydän, joka sotii elämänopetuksia vastaan. Ei suostu hyväksymään, etten mä nyt saa sitä poikaa minkä halusin. Ja haluan vieläkin. Höh. "Kun sinut nään, en hetkeen pysty hengittämäänkään ja sydän tahtiaan tarkistaa", näin sanoo Yö, ja niinhän se käykin. Mulle eilen taas ties monenettako kertaa. Ei tarvittu kuin vilaus ja tuntui että tukehtuu sydämen jytkytykseen... Vois vaikka suostua ensimmäisenä ihmisenä johonkin leikkaukseen, jossa poistettaisiin sydän ja asennettaisiin jotain tilalle. Ja katsottaisiin miten mä selviän hengissä. Jos selviäisin. Pääasiahan siinä olisi, että pääsisi tuosta saamarin omatahtoista sydämestä eroon...