Eilen sitä sitten pakkailtiin jo tavaroita laatikkoon. Olisin pakannut illalla enemmänkin, mutta kun laatikot loppu. :( Täytyy tänään ottaa töistä muutamia isoja laatikoita, niin pääsee sitten pakkaamaan kaikkea pikkusälää. Kamalan paljon kaikkea ihmiselle kertyykin. Siis sellaista, jota ei siivotessa raaski heittää pois, mutta näin muuttaessa alkaa miettiä et mitä hittoa mä tällä? No, ottaa kaiken mahollisen mukaan ja katselee paikoilleen laittaessa, että löytyykö sille joku funktio. VOI juma...Se on toi pitkä matikka. Täytyy näköjään noi funtiot tunkee tännekin. Voihanvattu.

Mulla oli ihan joku suurempikin aihe mistä mun piti kirjottaa, mutta se katos jonnekin. Minne? Näkikö kukaan? Kohta alkaa koeviikkokin. Pää ihan sekasin. Ja opettajat ihan sukkia. Jakso loppuu puolentoista viikon päästä, eikä uskonnossa ja historiassa ole käyty kuin murto-osa läpi. Ja sit me saadaan haukut ku kokeet menee päin seiniä. No, miten vois osata, kun ei olla opetettu. Muutenkin toi meidän koulu on vähän välillä kökkö. Nyt meinaa me ollaan kokeilemassa ens vuonna 75min oppitunteja. No se on kyl osattain sen takia, että kaupungin muutkin lukiot vaihtaa siihen, mut ei tollanen voi toimia. Pientä tuskaa. Nyt tekee jo tuskaa istua se 45 min luokassa, niin entäs sitten 75 min?! Ei toimi.  No, oli Järvenpäässä tai jossain oppilaista vastustanut 100% tota järjestelmää, mutta sitten kun se oli ollut niillä  kokeilussa, ne ei halunnut enää vaihtaa vanhaan takasin.

Kuka oikeesti muka jaksaa niin pitkiä tunteja. Varsinkin, kun niiden välissä olevat välkät ei pitene minnekään. Itseasiassa meiltä katoaa vartti välituntien yhteensä-ajasta, mutta silti lukujärjestyksesä (siinä mallivarsiossa mitä meille esiteltiin) oli sama pääsemis aika kuin nytkin. 15.50. Et joopa joo.

Muuten. Tänäänhän on toi äänestyspäivä. Ja huomenna on kaikki vaalikamppanjat yms loppuneet. Mut kuinkakohan moni kansanedustaja (tai niiden kampanja henkilöt) kerää noi teidenvarsilla olevat pahvimanokset pois? Vai jääkö ne kaikki vaan mätänemään tonne luontoon? Että on taas tosi hienoa käytöstä. Mut niinhän se aina. Ei niitä kosketa mikään mikä meitä tavallisia kansalaisia...