Miltä kevät tuoksuu? Kevät tuoksuu raikkaalta, kaiken uuden uuden alun lupaukselta. Kevät kuullostaa harjakoneilta ja linnunlaululta. Ihmiset ovat innoissaan kun kevät tulee jo nyt. Mutta onko kukaan tullut ajatelleenksi, että tällainen on merkki siitä, ettei kaikki todellakaan ole okei...Ei talven kuulu olla vain muutaman vajaan kuukauden mittainen..."Kyl mä inhosinkin talvee, tää on ihan nastaa vaan, sanoo Pirkko, pukee helmikuussa hellemekkoa. Ja polkupyörällä saa Mikko ajaa vuoden ympäri ja koko matkan autolla tulla pukki jouluksi. Jostain syystä Kauppatorin laitaan tehdään valleja, ne väittää vesi loiskuu yhä useammin kadulla. Lämpö nousee..." Toi on pätkä Pekka Ruuskan Lämpö nousee kappaleesta. Ja vaikka kappale on tehty useampi vuosi sitten, toi pätkä on tällä hetkellä aika osuva.

Ilmaston lämpeneminen on ihan kiistaton asia, sen voi huomata kaikesta, jos yhtään vain katsoo ympärilleen. Mitä useimmat eivät kuitenkaan tee. Kyllähän kansanedustajat nyt lupailevat kauheasti, että juu, tehdään ditä ja tätä ja vähän vielä totakin. Kuinka moni niistä alkaa todella tehdä sitä mitä lupaa? Ei, sinne ne jää vaan nostamaan tajutonta palkaa... Tällainen pieni yksinäinen ihminen ei voi tehdä paljoa, vaikka halu tehdä olisi suuri. Yritän kuitenkin olla ajttelematta sitä ja tehdä sen minkä voin. Jos se vaikuttaisi edes jotenkin.

Vaikka toi ilma nyt näyttää niin keväiseltä että, eikä talvesta ole tietoakaan, musta tuntuu, ettei tää talvi ole esittänyt vielä kaikkia yllätyksiään. On tää talvi sen verran ailahteleva ollut.